Turkulainen Cassie debytoi kesällä 2011 Something You Always Wanted To Hear -EP:llään, joka keräsi huomiota post rock -diggareiden keskuudessa aina taiwanilaisia lukio-opiskelijoita myöten. Viisihenkisen bändin musiikki on melko perinteikästä 2000-luvun post rockia höystettynä metallisilla vivahteilla. Tämänkaltaiselta kokoonpanolta odotettavissa olevan örinälaulun sijaan bändissä onkin kevyen pehmeällä pop-soundillaan valloittava naislaulaja, joka tuo runsaasti omaperäisyyttä Cassien sointiin.
Kuulin Cassiesta ensimmäistä kertaa debyytti-EP:n julkaisun aikoihin. Tällöin en bändistä vielä aivan täysin lämmennyt, vaikka tunnelmalliset kappaleet ja Sofia Thurénin persoonallinen laulu tekivätkin vaikutuksensa. EP:n tuotannossa minua häiritsi tässä yhteydessä hivenen liikaa hevibändiltä kalskahtava yleissoundi läpsybasareineen. Sen verran vakuuttunut olin kuitenkin ryhmän potentiaalista, että jäin seuraamaan heidän kehitystään.
Alkuvuodesta 2012 näin Cassien livenä ja kaikki epäilykseni karisivat. Livemeininki iski todella kovaa. Bändi runnoi menemään isolla asenteella ja rautaisen kovalla soittotaidolla, Sofia hurmasi eläytymisellään ja tulkinnallaan. Erityisesti mieleeni painui rumpali Joachim Kiviniemi, jonka sataprosenttisella "kaikki peliin" -voimalla ja järkkymättömällä tarkkuudella toimitetut kompit pitäisivät kasassa bändin kuin bändin. Ehdottomasti yksi kovimmista livenä näkemistäni rumpaleista.
Cassien livestä vakuututtuani odottelin tulevaa debyyttialbumia suurella mielenkiinnolla. Viidestä 6-8 -minuuttisesta kappaleesta koostuva Sing About Me ilmestyi syyskuun alussa. Musiikillisesti albumi on pitkälti samaa Cassieta kuin vuodentakainen EP, mutta tuotannossa on hypätty monta isoa askelta eteenpäin. Vieläkin kaipaisin ripauksen lisää vaarantuntua ja massiivisuutta, mutta silti bändin soundi on nyt paljon yhtenäisempi, rohkeampi, napakampi, ja kaikenkaikkiaan enemmän genrenmukainen. Jousi- ja puhallinsoittajat elävöittävät äänimaisemaa hienosti. Levyn kappaleista ehdoton suosikkini on Cassien viitekehyksessä varsin popahtava ja kertsivetoinen Alex; tässä on sitä cross-overia, jota post rock genrenä kaipaa.
Omaleimaisen tulkintansa, hyvien sävellystensä ja erityisesti leuat lattialle pudottavan livesoittonsa puolesta Cassiella on kosolti potentiaalia menestyä kansainvälisillä post-markkinoilla. Hillitsisin tosin hieman bändin huumoriasennetta ja sarkasmia. Kyseessä on kuitenkin vakavamielistä ja suuria tunteita herättävää musiikkia, jota mm. taannoisessa Gothenburg-musavideossa nähty turha komiikka saattaa helposti vesittää. Vaikka toisaalta, eipä ole minun Mogwainkaan fanittamista häirinnyt kieli poskessa keksityt biisin nimet ja typerät keikkavaatteet.
Kaipa se on niin, että ulkomusiikilliset tekijät unohtuvat kun itse musiikki on tarpeeksi vaikuttavaa ja pysäyttävää.
Kuulin Cassiesta ensimmäistä kertaa debyytti-EP:n julkaisun aikoihin. Tällöin en bändistä vielä aivan täysin lämmennyt, vaikka tunnelmalliset kappaleet ja Sofia Thurénin persoonallinen laulu tekivätkin vaikutuksensa. EP:n tuotannossa minua häiritsi tässä yhteydessä hivenen liikaa hevibändiltä kalskahtava yleissoundi läpsybasareineen. Sen verran vakuuttunut olin kuitenkin ryhmän potentiaalista, että jäin seuraamaan heidän kehitystään.
Alkuvuodesta 2012 näin Cassien livenä ja kaikki epäilykseni karisivat. Livemeininki iski todella kovaa. Bändi runnoi menemään isolla asenteella ja rautaisen kovalla soittotaidolla, Sofia hurmasi eläytymisellään ja tulkinnallaan. Erityisesti mieleeni painui rumpali Joachim Kiviniemi, jonka sataprosenttisella "kaikki peliin" -voimalla ja järkkymättömällä tarkkuudella toimitetut kompit pitäisivät kasassa bändin kuin bändin. Ehdottomasti yksi kovimmista livenä näkemistäni rumpaleista.
Cassien livestä vakuututtuani odottelin tulevaa debyyttialbumia suurella mielenkiinnolla. Viidestä 6-8 -minuuttisesta kappaleesta koostuva Sing About Me ilmestyi syyskuun alussa. Musiikillisesti albumi on pitkälti samaa Cassieta kuin vuodentakainen EP, mutta tuotannossa on hypätty monta isoa askelta eteenpäin. Vieläkin kaipaisin ripauksen lisää vaarantuntua ja massiivisuutta, mutta silti bändin soundi on nyt paljon yhtenäisempi, rohkeampi, napakampi, ja kaikenkaikkiaan enemmän genrenmukainen. Jousi- ja puhallinsoittajat elävöittävät äänimaisemaa hienosti. Levyn kappaleista ehdoton suosikkini on Cassien viitekehyksessä varsin popahtava ja kertsivetoinen Alex; tässä on sitä cross-overia, jota post rock genrenä kaipaa.
Omaleimaisen tulkintansa, hyvien sävellystensä ja erityisesti leuat lattialle pudottavan livesoittonsa puolesta Cassiella on kosolti potentiaalia menestyä kansainvälisillä post-markkinoilla. Hillitsisin tosin hieman bändin huumoriasennetta ja sarkasmia. Kyseessä on kuitenkin vakavamielistä ja suuria tunteita herättävää musiikkia, jota mm. taannoisessa Gothenburg-musavideossa nähty turha komiikka saattaa helposti vesittää. Vaikka toisaalta, eipä ole minun Mogwainkaan fanittamista häirinnyt kieli poskessa keksityt biisin nimet ja typerät keikkavaatteet.
Kaipa se on niin, että ulkomusiikilliset tekijät unohtuvat kun itse musiikki on tarpeeksi vaikuttavaa ja pysäyttävää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti